Kategoria: Koti
-
Puoli vuotta Italiassa

Puoli vuotta vierähtänyt Italiassa. Viime kesänä pakattiin tavarat pakuun ja autoon ja ajettiin Luxemburgista Italiaan. Muutettiin vuokra-asuntoon pieneen kaupunkiin, josta kumppanini on kotoisin. Kesä tuntui ihan lomalta eikä kumpikaan meistä kunnolla tajunnut, että oltiin muutettu tänne. Syksyn tullen ollaan kotiuduttu, David kenties enemmän kuin minä, sillä onhan hän täältä kotoisin. Minun kotiutumiseen vaikuttanut paljon myös…
-
Yllättäviä asioita Italiassa

Muutama kuukausi on tullut Italiassa asuttua ja siinä ajassa on ehtinyt tulla asioita vastaan, jotka ovat yllättäneet. Huomaan, että koska tämä ei ole ensimmäinen muutto uuteen maahan, eivät kaikki asiat yllätä tai hetkauta enää niin paljon, kun kenties voisi muuttaessa Suomen ulkopuolelle ensimmäistä kertaa. Joka maassa kuitenkin on eronsa ja aina on opittavaa.