Muutama kuukausi on tullut Italiassa asuttua ja siinä ajassa on ehtinyt tulla asioita vastaan, jotka ovat yllättäneet.
- Astiankuivauskaapit. Luulin astiankuivauskaappeja löytyvän ainoastaan Suomesta, eikä niitä olekaan tullut missään muualla vastaan. Mutta Italiassa olen näitä nähnyt jo kolmessa kodissa ja meidän vuokra-asunnostakin tällainen löytyy, mistä olin erittäin iloinen. Olin myös siinä luulossa, että astiankuivauskaappi olisi suomalainen keksintö mutta nopean Googlauksen jälkeen opin, ettei näin olekaan. Jokatapauksessa olen iloinen, että asia on tuttu myös Italialaisille ja niitä täältä löytyy.
- Ranskalaisia pizzassa. Kyllä luit oikein. Italiasta löytyy pizzerioista pizza, johon laitetaan ranskalaisia päälle. En voinut uskoa tätä aluksi. Mutta olen niitä maistanut muutaman kerran ja täytyy sanoa, että ihan hyvältä maistuvat. Tosin itse pidän myös ananaksesta pizzassa mikä puolestaan on ihan hirvittävää italialaisille.
- Sulakkeiden palaminen. Tähän en ole itse ennen muualla törmännyt, mutta Italiassa sulakkeet palavat helposti. Muutaman kerran mennyt sähköt, jos olen laittanut esimerkiksi vedenkeittimen päälle, kun uuni ja kuivausrumpu olivat samaan aikaan päällä. Tai kun laitoin airfryerin päälle, kun uuni ja pesukone olivat päällä. Noh onneksi tämä on vain pikku juttu, mutta täytyy myöntää, että meni kyllä hermot kun olin laittamassa ruokaa. 🙂
- Ilmastointilaitteet. Italialaiset eivät pidä ilmastointilaitteista. Vaikka olisi kuinka kuuma, italialaiset eivät halua ilmastointilaitteita. Jopa joissain liikkeissä ilmastointilaitetta ei ole tai se ei ole päällä. Ja autoissakaan sitä ei käytetä, vaan pidetään ikkunoita auki. Syyksi tähän olen kuullut, että siitä tulee kipeäksi. Mikä varmasti on tottakin, jos lämpötilan vaihtelu on suurta, mutta otan silti mieluummin ilmastoidun auton helteillä kiitos.
Huomaan, että koska tämä ei ole ensimmäinen muutto uuteen maahan, eivät kaikki asiat yllätä tai hetkauta enää niin paljon, kun kenties voisi muuttaessa Suomen ulkopuolelle ensimmäistä kertaa. Joka maassa kuitenkin on eronsa ja aina on opittavaa.


Jätä kommentti