Viime viikolla teimme nopean matkan Milanoon. Tämä oli aika spontaani, koska partnerini täytyi matkustaa työn vuoksi ja päätin lähteä mukaan. Olemme aiemminkin käyneet Milanossa, joten tämä ei ollut niinkään matka, jossa käymme katsomassa nähtävyyksiä. Toki Duomon kävimme silti tarkastamassa kuten aina Milanossa.
Mielestäni Milano ei ole kovinkaan kaunis kaupunki. Muutamia rakennuksia ja paikkoja lukuun ottamatta, Milano on enemmän teollisuus ja business -kaupunki. Duomon lisäksi, päärautatieasema, Galleria Vittorio Emanuele II ja Naviglin alue ovat kauniita. Suosittelen esimerkiksi drinkkejä tai lounasta Navaglin kanavien varrella. Ja toki jos kulttuuri kiinnostaa, on Milanossa paljon museoita, konsertteja ja taidenäyttelyitä. Milano sopiikin hyvin viikonloppulomalle.
Jos olet matkalla Milanossa, ja sinulla on enemmän aikaa, suosittelen myös käymään Monzassa. Monzan idyllinen keskusta ja puisto tarjoavat hyvät puitteet päiväretkelle.




Jätä kommentti